Mittarien etäluenta - mitä etäluenta on?
Sähkön ja muun energian mittaus on siirtymässä uuteen aikakauteen etäluettavien mittareiden avulla. Itse mittaustekniikka on periaatteessa aivan samanlaista kuin tähänkin asti, mutta mittarilukema siirtyy sähköverkkoyhtiölle jatkossa tietoliikenneverkkoa pitkin. Asiakkaalle siirtyminen mittarien etäluentaan näkyy ensivaiheessa konkreettisesti siinä, että asentajamme tulee vaihtamaan mittarin ja tämän jälkeen mittarinlukija ei enää käykään.
Etäluenta tuottaa paljon tietoa asiakkaan sähkönkulutuksesta. Tarkimmillaan tieto saadaan tunnin tarkkuudella, jolloin asiakas voi seurata omaa sähkönkulutustaan ja havaita siinä mahdollisia poikkeavuuksia. Esim. saunan kiukaan päällelaitto näkyy kulutusmuutoksena.
Etäluettavien mittareiden kautta tarjottavat palvelut tulevat kehittymään ja paranemaan lähivuosina tekniikan ja tarpeiden muuttuessa. Me Keravan Energia -yhtiöissä tarjoamme asiakkaillemme jatkossakin ensiluokkaisia palveluja yhteistyössä omien yhteistyökumppaniemme kanssa.
Katso ohjeet.
Käyttämämme asentajat
Käytämme etäluettavien mittareiden asentamisessa myös yhtiömme ulkopuolista työvoimaa. Jokaisella urakoitsijalla, joka tekee toimeksiannostamme näitä mittariasennuksia, on esittää todistus tehtävästään, minkä lisäksi hänellä on oman työnantajansa kuvallinen henkilökortti. Voitte vaatia häntä esittämään tämän todistuksen.
