Hyppää sisältöön
09.06.2021

Keravan biovoimalaitoksella vuosihuolto kesä-heinäkuussa

Keravan Energian biovoimalaitos tuottaa lämpöä ja sähköä Keravalle ja Sipooseen käyttäen polttoaineenaan uusiutuvaa puuta, joka tulee pääosin metsänhoidon tähteistä syntyneestä hakkeesta. Polttoaineen kuljetusetäisyydet ovat keskimäärin 200 km säteellä voimalaitoksesta. Tämä pienentää biosähkön ja -lämmön hiilijalanjälkeä ja edistää ympäristöystävällisen sähkön tuotantoa.

Vuosihuollolla taataan toimintavarmuus

Keravan Energian biovoimalaitoksella tehdään jokavuotinen suurhuolto, eli revisio 28.6–30.7.2021. Vuosihuolto suunnitellaan huolellisesti etukäteen, ja siinä tarkastaan kriittisten laitteiden toiminta. Huollot ja tarkastukset ovat tärkeä osa laitoksen toimintaa, sillä niiden avulla varmistetaan asiakkaalle energian toimitusvarmuus myös talvella.

”Lopetimme viime vuonna turpeen käytön, joten kattila tarkastetaan tänä vuonna entistä tarkemmin, jotta saadaan selville, aiheuttiko polttoainemuutos kattilaan enemmän kuormitusta” Keravan Energian tuotantojohtaja Heikki Hapuli sanoo.

Vuosihuollossa esimerkiksi avataan tuhansia pultteja ja muttereita, tarkastetaan kilometrien verran kolakuljettimia ja mitataan millien paksuisien kattilaputkien paksuutta satojen metrien pituudelta. Huoltotoimenpiteiden toteuttamiseksi rakennetaan väliaikaisia telineitä satoja metrejä.

Turvallisuus ennen kaikkea

Voimalaitoksen toiminnassa painotetaan turvallista työskentelyä. Kaikki työntekijät perehdytetään hyvin työhönsä, ja kaikilla tulee olla voimassa työn vaatimat työturvallisuuskortit. Työkohteita voi olla monenlaisia, ja jokaisella työturvallisuus määritellään tapauskohtaisesti. Voimalaitoksella on myös otettu käyttöön viime vuonna kehitetty turvallisuussovellus, josta löytyy esimerkiksi työluvat. Sovellukseen on lisäksi mahdollista esimerkiksi kirjoittaa erilaisia havaintoja alueelta.

Vuosihuoltoon tarvitaan paljon työvoimaa.  Huoltoon osallistuu 30 Keravan Energian omaa työntekijää, joiden lisäksi noin 30:ltä eri urakoitsijalta tulee yhteensä 100 työntekijää. Koronatilanne tuo luontaisesti omat haasteensa laitoksen toimintaan ja vuosihuoltoon. Voimalaitoksen tiloissa on rajoitettu kulkemista, eivätkä eri urakoitsijat saa kohdata toisiaan tai laitoksen henkilökuntaa. Urakoitsijoiden perehdytykseen on sisällytetty koronaohjeistus. Työluvat toteutetaan turvallisuussovelluksella sähköisesti, jotta niiden suoritus ei vaadi kontakteja. Toimilla pyritään minimoimaan sairastumiset, jotta voidaan turvata työntekijät sekä huollon toteutuminen.

Keravan Energian muita tuotantolaitoksia (16kpl) ja siirrinasemia (2kpl) Keravalla ja Sipoossa huolletaan vuosihuoltokellon mukaisesti lämmityskauden ulkopuolella. Vuosihuolloissa toteutetuilla toimenpiteillä varmistamme laitosten turvallisen, luotettavan ja energiatehokkaan käytön. Vuosihuoltojen onnistuminen aikataulujen mukaisesti vaatii sekä henkilöstöltämme että urakoitsijoidemme työntekijöiltä esimerkillistä sitoutumista vuosihuoltotöiden laadukkaaseen toteutukseen. Näillä toimilla varmistetaan asiakkaiden huippulaatuinen ja vakaa energiansaanti.

Savukaasulauhduttimella puhtaampaa energiaa

Biovoimalalla on otettu maaliskuun lopussa käyttöön savukaasulauhdutin. Käyttöönotto sujui hyvin ja toiminta on ollut odotetun tehokasta. Maaliskuun jälkeen lauhduttimen avulla on säästetty päivittäin noin kolmen rekkalastin verran puupolttoainetta. Lauhduttimen tuottama lämpömäärä on merkittävä – se vastaa noin 2000 pientalon lämmöntarvetta.

”Savukaasulauhdutin on investointi parempaan tulevaisuuteen, sillä se säästää energiaa, vettä ja pienentää biovoimalan hiilidioksidipäästöjämme jopa 10 % vuositasolla.” Hapuli toteaa.

 

Lue lisää biovoimalaitoksesta

 

Sulje
Search