Hyppää sisältöön
14.12.2020

Minä & Pallo

Pallo on pienen futaajan paras kaveri, johon voi tutustua Aurinkoisessa Jalkapallokoulussa. Samalla lapsi oppii toimimaan ryhmässä ja kannustamaan kavereita.

TEKSTI: PEKKA KARPPINEN

Maali! Me tehtiin maali, pieni maalivahti selostaa tapahtumien kulkua katsomon puolella istuvalle vanhemmalleen. Kasvot loistavat kilpaa ilta-auringon kanssa. Meneillään ovat Aurinkoisen Jalkapallokoulun harjoitukset Kalevan urheilupuiston uudenkarhealla tekonurmella.

Keravan Pallo -75:n ja Keravan Energian kahdesti vuodessa järjestämä futiskoulu on tarkoitettu 3-7 -vuotiaille tytöille ja pojille. Vuonna 2020 ”kevätlukukausi” peruuntui koronarajoitusten vuoksi, mutta elokuussa pystyttiin taas palaamaan joukolla urheilupuistoon.

Jalkapallokoulun harjoitukset pidettiin seitsemänä peräkkäisenä maanantai-iltana. Kaksissa ensimmäisissä harjoituksissa lapsi sai käydä ilmaiseksi. Lähes kaikki halusivat käydä koulun loppuun ja osallistua syyskuun lopulla pelattuun päätösturnaukseen.

Laajalta tekonurmelta löytyi oma harjoitustila kaikille ikäryhmille, joita luotsasivat seuravalmentajat ja varttuneemmat juniorit. Jalkapallokoulusta yhdessä KP-75:n nuorisopäällikkö Jukka Kuusosen kanssa vastaava seuravalmentaja Teemu Lehtola kiersi katsomassa, että kaikki sujui suunnitelmien mukaan.

Keho ja pallo haltuun

Jalkapallokoulussa digiaikakauden lapset pääsevät tutustumaan omaan kehoonsa ja sen mahdollisuuksiin. Kuperkeikkoja ynnä muita temppuja harjoitellessaan lapsi oppii liikunnallisia perustaitoja, joista on iloa myös pallokentän ulkopuolella. Futiskoululaisten motoriikassa on havaittavissa silminnähtävää kehitystä jo kahden kuukauden aikana.

Pallo pidetään mukana melkein kaikissa harjoitteissa.

”Varsinkin pienten lasten kohdalla ensisijaisena tavoitteena on, että yksilö osaa tehdä tiettyjä asioita minä ja pallo -hengessä. Joukkueen kautta pelaaminen korostuu vasta myöhemmässä ikävaiheessa, jos lapsi lähtee mukaan seuratoimintaan”, Lehtola katsoo.

Lajitaidolliset tavoitteet ovat futiskoulussa maltillisia. Riittää enemmän kuin hyvin, että lapsi oppii liikkumaan pallon kanssa, kuljettamaan, syöttämään ja potkaisemaan. Palloilun lomassa tutustutaan uusiin kavereihin sekä ryhmässä toimimisen sosiaalisiin pelisääntöihin.

Keravan Energia on jalkapallokoulun pääyhteistyökumppani.

”Taloudellisen tuen ansiosta pystymme pitämään hinnan suhtkoht halpana (90 euroa v. 2020).”

Kannustaa saa aina

Aurinkoisen Jalkapallokoulun tärkein tavoite on, että lapsilla on siellä hauskaa.

”Harjoituksissa mennään pitkälti lasten ehdoilla ja tehdään asioita, jotka tuntuvat heistä kivoilta – muistaen kuitenkin samalla, että ollaan jalkapalloharjoituksissa”, Teemu Lehtola tiivistää.

Positiivisen ilmapiirin luominen lähtee ohjaajista, jotka kannustavat lapsia ja muistavat kehua heitä hyvistä suorituksista. Joukkuehengen luomisessa on takuuvarmaksi keinoksi todettu lapset vastaan vanhemmat -pelien järjestäminen. Pieniä pelaajia rohkaistaan kannustamaan myös toinen toisiaan.

Vanhemmilta Lehtola toivoo ennen kaikkea kannustamista ja innostamista. Oman vanhemman kannustushuutojen kuuleminen on lapselle tärkeää ja siksi kannustaminen on aina sallittua. Kiinnostunutkin saa toki olla; harjoitusten jälkeen lapsen kanssa voi jutella siitä, mikä oli kivaa ja mikä ehkä ei.

Oman lapsen toimintaan huoltajan ei tulisi puuttua kesken harjoitusten, paitsi jos kyse on huonosta käytöksestä. Lapsen pitäisi saada olla rauhassa oma itsensä ja toimia ryhmässä omalla tavallaan.

Pienten peleissä sattuu ja tapahtuu, ja hyökkäyssuuntakin saattaa mennä joskus sekaisin. Epäonnistumisiin kannattaa suhtautua suurpiirteisesti niin kentällä kuin sen laidallakin.

”Vaikka lapsi tekisi pelissä oman maalin, ei se ole mikään maailmanloppu. Virheitä sattuu jokaiselle ja niistä pitää vain ottaa opiksi.”


Aurinkoinen Jalkapallokoulu

Aurinkoinen Jalkapallokoulu tarjoaa hauskaa ohjattua futista, opettaa yleisiä liikuntataitoja ja luo miellyttäviä hetkiä liikunnan parissa lapsille. Jalkapallokoulu järjestetään Kalevan urheilupuiston tekonurmella. Jalkapallokoululaisten ohjaamisesta vastaa seuravalmentaja apunaan seuran nuorisopäälikkö, sekä omat vanhemmat juniorit ja valmentajat. Jalkapallokoulua voi käydä kokeilemassa kaksi harjoitusta ilmaiseksi.

Lue lisää Aurinkoisesta Jalkapallokoulusta. 

Sulje
Search