Hyppää sisältöön
19.08.2021

Outi Heistman – Markkinointipäällikkö

Outi Heistman tuli Keravan Energialle markkinointiin vuonna 2015. Hänen vastuullaan on viestinnän ja markkinoinnin kokonaisuudet, suunnittelusta toteutukseen.

Vuosin varrella Outi on nähnyt Keravan Energian kehittyvän monella tapaa. Markkinoinnissa on otettu menestyksekkäästi digitaalinen mainonta käyttöön, ja esimerkiksi kotisivuja on uudistettu vastaamaan tämän päivän tarpeita.

”Uusien palveluiden ja energiaratkaisutuotteiden kehittämisen myötä on tullut uusia kohderyhmiä, mikä vaatii myös uusia markkinointikanavia.”

Markkinointipäällikkö Outi HeistmanTyössään Outi pitää erityisesti siitä, että voi käyttää monipuolisesti omia taitojaan, tekstintuottamisesta graafiseen osaamiseen. Luovuutta ja mielikuvitusta pääsee käyttämään paljon.

“Pääsen luomaan asioita ”tyhjästä” ja näkemään oman kädenjälkeni, riippumatta siitä oliko kyseessä vastuullisuusraportti, auton teippaukset tai liikelahjan design. Työnkuvani on hyvin laaja-alainen ja oman työn vaikutukset pääsee näkemään koko yrityksen kannalta.”

Outi korostaa kollegoiden merkitystä työssään, ja arvostaa heidän ammattitaitoaan: “Ympärillä on valtava määrä asiantuntijoita ja ammattilaisia, jotka osaavat selittää ja avata asioita, mitä ei aina heti ymmärrä. Kaikki työskentelevät tiiminä ja asioita ratkotaan yhteistyöllä.”

”Täällä todella panostetaan työntekijöihin ja heidän hyvinvointiinsa. Meillä on monia kerhoja, työ- ja vapaa-ajan vakuutuksia ja hyvät työvälineet. Pystyn myös oikeasti uskomaan siihen viestiin, mitä työnantajan nimissä kerron. Se tekee työstä entistä palkitsevampaa.”

Katso avoimet työpaikat

Sulje
Search