Miltä näyttää sähkön tilanne talvella 2025? Me Keravan Energialla emme pysty ennustamaan sähkön hintaa, mutta voimme antaa arvioita ja odotuksia siitä, miten sähkön hinta tulee kehittymään. Lue tilannekatsauksemme alta.
Viime talvi oli Etelä-Suomessa poikkeuksellisen leuto ja lähes talveton. Euroopan keskipitkien ennusteiden keskuksen mukaan syksy 2025 näyttää sään osalta melko normaalilta: lämpötilat pysyvät lähellä tai hieman yli pitkän aikavälin keskiarvon, ja sateet sekä tuulennopeudet ovat maltillisia. Pohjolan vesitase eli alueen vesivarastojen tilanne on tällä hetkellä hieman yli normaalin, mikä vaikuttaa osaltaan alueen energiantuotantoon.
Pohjoismaisen sähkön markkinahinta määräytyy paitsi alueellisen vesitaseen ja säätilan, myös Keski-Euroopan energiamarkkinoiden mukaan – erityisesti Saksan osalta. Maakaasulla tuotetun sähkön kustannus on nyt selvästi alempi kuin viime talvena: maakaasun hinta oli huipussaan 58 €/MWh, kun se tällä hetkellä on noin 33 €/MWh. Hintakehityksen odotetaan pysyvän neutraalina, sillä kaasuvarastot ovat saavuttaneet vaaditun 80 % täyttöasteen etuajassa.
Hiilidioksidipäästöoikeuksien osalta näkymä on nousujohteinen, mikä johtuu ensi vuoden merkittävästi pienemmistä huutokauppamääristä Euroopassa. Tämä voi vaikuttaa sähkön hintaan nousupaineena.
Merkittävin muutos viime talveen verrattuna on tuulivoiman tuotannon kasvu. Viime talvena tuulivoiman tuotanto oli Euroopassa, erityisesti Saksassa, heikkoa. Tulevalle talvelle perusskenaario olettaa normaalit sääolosuhteet, ja Pohjoismaissa odotettu kysynnän kasvu kompensoituu lähes kokonaan lisääntyneellä tuulivoimalla.
Muistutamme, että emme pysty ennustamaan sähkön hintaa, joten nämä ovat arvioita ja odotuksia siitä, miten sähkön hinta tulee kehittymään.
Kantaverkkoyhtiö Fingridin arvion mukaan sähköä on riittävästi tarjolla tulevana talvena, mikäli kotimainen voimalaitoskapasiteetti ja siirtoyhteydet toimivat normaalisti. Lisäksi vuodenvaihteessa valmistuva Aurora-siirtoyhteys Suomen ja Pohjois-Ruotsin välillä vahvistaa sähköjärjestelmän toimintavarmuutta.
Kulutusjousto eli se miten sähkön pörssihinnan vaihtelu vaikuttaa sähkön kulutukseen, on erityisen merkityksellistä talvella lämmityskauden aikana. Kylminä ja tuulettomina jaksoina sähkön hinnan nousun odotetaan aktivoivan kulutusjoustoa, mikä on tärkeä tekijä sähkön riittävyyden turvaamisessa. Korkeampien hintojen oletetaan ohjaavan kulutusta edullisemmille kellonajoille, jolloin sähköä on enemmän tarjolla.
Kaiken kaikkiaan tuleva talvi näyttää sähkönkulutuksen ja hinnan osalta normaalilta. Mahdollisia yllätyksiä voivat kuitenkin aiheuttaa ensimmäistä kertaa talvella käytössä oleva 15 minuutin spot-kauppa, voimalaitos- tai rajajohtovikaantumiset sekä geopoliittinen epävarmuus, joka on ollut läsnä jo usean vuoden ajan.

Keravan Energia tuottaa itse noin viidesosan (n. 20 %) myymästämme sähköstä, loput ostamme sähköpörssistä tai johdannaismarkkinalta markkinahintaan ja hinnoittelemme sen kuluttajille ja yrityksille markkinoiden mukaan.
Pyrimme tarjoamaan asiakkaillemme aina kullakin hetkellä sopivimman tuotevalikoiman ja kilpailukykyisen hinnan avoimesti ja läpinäkyvästi. Olemme asiakkaitamme varten ja paikallisesti palveleva energiayhtiö.
Tarjoamme sinulle sähköverkon ja kaukolämmön ratkaisuja sekä sähkösopimuksia, aurinkopaneeleja, ilmalämpöpumppuja ja latausasemia.
Omistajamme ovat Keravan kaupunki ja Sipoon kunta. Tavoitteemme on parantaa alueemme hyvinvointia kilpailukykyisten hintojen kautta.
Olemme moderni energiayhtiö, jonka historia ulottuu vuoteen 1906. Pitkä kokemus tuo asiantuntemusta, joka on sinun käytettävissäsi.
Kehitämme tuotevalikoimaamme jatkuvasti ja tarjoamme sinulle aina ajanmukaisimmat tuotteet ja palvelut.