Hyppää sisältöön
13.11.2025

Sipoon Energian Kallbäckin ja Fingridin Anttilan sähköasemien välinen yhteys valmis

Sipoon Energian Kallbäckin ja Fingridin Anttilan sähköasemien välille rakennettu uusi voimajohtoyhteys on valmistunut ja liitetty osaksi 110kV verkkoa.  Nyt valmistunut hanke aloitettiin vuoden 2025 alussa. Viimeisenä takaisin verkkoon liitettiin marraskuun alkupäivinä Fingridin Anttilan sähköasema Norrkullan kytkinasemalle kulkeva osuus.

”On erinomaista, että kaikki sujui hyvin ja hanke valmistui aikataulussa. Hankkeen myötä meillä on nyt toinen kantaverkkoyhteys käytössä, mikä parantaa käyttövarmuuttamme huomattavasti.” toteaa Keravan ja Sipoon Energian verkkoliiketoiminnan käyttöpäällikkö Jarno Virtanen.

Ilmakuvaa Norrkullan ja Anttilan välisestä 110kV sähköverkosta.
Kuvaaja: Tomi Lindholm / Caverion Oyj, Editointi: Keravan Energia

Sipoon sähkönjakelu on aiemmin ollut vain yhden siirtolinjan varassa, mutta hankkeen valmistuttua niitä on kaksi. Uuden voimalinjan siirtoteho on jopa 250–300 MW, mikä on huomattava muutos verrattuna vanhan linjan noin 70 MW tehoon. Uusi voimalinja takaa Sipooseen huomattavasti tehokkaamman sähkönjakelun ja korkeamman siirtokapasiteetin. Siirtotehon parantamisen ohella hankkeen tavoitteena oli varmistaa voimalinjan pitkäikäisyys ja se, että verkko palvelee alueen sähkönkäyttötarpeita myös tulevaisuudessa. Uusi linja mahdollistaa myös korkean toimitusvarmuuden, sillä sähköt voidaan tarvittaessa reitittää toista kautta, jos toiselle linjalle tapahtuisi jotain.

Sulje
Search