Hyppää sisältöön

Alueen hyvinvoinnin tukeminen

Pyrimme lisäämään paikallista hyvinvointia tukemalla alueen kulttuuri- ja urheilutoimintaa, jotta mahdollisimman monella nuorella olisi harrastus ja mielekästä tekemistä.

Keravan Energia on kuntaomistajiensa (Keravan kaupunki ja Sipoon kunta) kautta asiakkaidensa omistama yhtiö. Toiminta-ajatuksemme on, että osinkojen maksun sijaan ylläpidämme edullista sähkönsiirron hinnoittelua. Näin voimme vastuullisesti tuottaa tasapuolisesti hyvää alueellamme ja edesauttaa toiminta-alueemme vetovoimaisuutta ja kilpailukykyä.

Jaamme hyvää energiaa teoilla, tiedolla ja lähellä olemalla.

arc

Paikallinen palveleva energiayhtiö

Näin asiakkaamme ajattelevat meistä

”Apua ja palvelua olen saanut aina tarvittaessa nopeasti ja mielelläni tottakai haluan käyttää paikallista sähköyhtiötä.”

”Keravalaisena suosin kotikaupungin palveluita. Sähkökatkoista on informoitu hyvin. En vaihda luotettavaa ja toimivaa tuottajaa, vaikka tarjolla on edullisempiakin.”

”Mahtavaa, että meillä on Keravalla energiayhtiö, jonka ainoa tavoite ei ole olla tuottamassa voittoa sijoittajille. Olen erittäin tyytyväinen palveluun ja hinnoitteluun.”

”Pitkäaikainen ja luotettava toimittaja! Hinnat ovat olleet kohtuulliset, vaikka en ole keravalainen. Ellei jotakin erikoista tapahdu, en vaihda pois Keravan Energialta!”

Työtä yhteisen hyvän eteen

Tuemme vuosittain paikallista kulttuuri- ja urheilutoimintaa sekä muita alueen elinvoimaisuutta tukevia seuroja ja järjestöjä. Erityisesti haluamme painottaa lasten ja nuorten mahdollisuuksiin harrastaa.

Lue lisää sponsoroinnista


 

Oppia energiasta ja energiatehokkuutta

Lasten ja nuorten energiaopastus sekä alueen koulujen energiatehokkuuden kehittäminen on meille tärkeää työtä. Vuoden 2019 aikana asensimme Keravan lukion katolle pienen aurinkovoimalan, jonka avulla energiantuotanto tulee opiskelijoille konkreettisella tavalla tutuksi.

Keravanjoelle rakentui uusi koulu, jossa hyödynsimme hybridilämmitystä ja aurinkopaneeleita. Käymme säännöllisesti pitämässä energia-aiheisia oppitunteja alueen kouluissa alakouluista lukioon ja ammattikouluihin.

Järjestämme myös opiskelijoille tutustumiskierroksia biovoimalaitoksellemme. Opiskelijat pääsevät näkemään, miten uusiutuvaa energiaa tuotetaan käytännössä, sekä samalla tutustumaan voimalaitoksen arkeen ja toimintaan.

Jaamme joka vuosi heijastimet koulunsa aloittaville ekaluokkalaisille turvaksi koulutielle ja sponsoroimme tokaluokkalaisille energia-aiheisen oppimateriaalikokonaisuuden.

Yläkoululaisia Keravan voimalaitoksella

Keravan kuntoportaille asennetut valot

Valoa ja energiaa arkeen

Olemme rakennuttaneet valaistuksen Keravalla Keinukallion kuntoportaille, uudelle Asemansillalle sekä Kalevan urheilukentille. Sipoossa valaisimme Brobölentien vanhan muuntamon tunnelmallisesti pimeitä iltoja piristämään.

Valaistuksen lisäksi olemme huolehtineet alueen latausverkostosta asentamalla Keravalle ja Sipooseen yleisiä sähköautonlatauspisteitä, sekä hankkineet alueidemme kirjastoihin ja nuorisotaloille mobiililaitteiden latauskaappeja.

Sulje
Search