Hyppää sisältöön
08.04.2021

Keravan Energia -yhtiöiden kannattavuus parani

Keravan Energian omistajien Keravan kaupungin ja Sipoon kunnan tahto on, että yhtiöiden tuottama taloudellinen hyöty jaetaan edullisten energiahintojen kautta suoraan kaikkien alueen yritysten ja asukkaiden hyväksi osinkojen maksun sijaan. Vuonna 2020 tämä alueen laskennallinen hyöty oli 15,7 miljoonaa euroa.

Keravan Energia -yhtiöiden vuoden 2020 tilinpäätöstiedot on julkaistu tänään. Konsernin liikevaihto oli 63 (65,5) milj. euroa, mikä tarkoittaa 3,8 % laskua edellisvuoteen ja liikevoitto kasvoi 1,2 (0,9) miljoonaan euroon. Suluissa olevat luvut ovat vuoden 2019 tilinpäätöstietoja. Keravan Energia -konserniin kuuluu Keravan Energia Oy:n lisäksi Sipoon Energia Oy ja Keravan Lämpövoima Oy.

Koronaviruspandemiasta huolimatta projektit ja kehityshankkeet etenivät suunnitellusti Keravan Energia -yhtiöissä. Vuoden 2020 aikana edistyi erityisesti konsernin tavoite kohti hiilineutraalia energiantuotantoa. Keravan biovoimalaitoksen savukaasulauhdutin-projektin, Söderkullan uuden pellettilämpökeskuksen ja turpeesta luopumisen myötä Keravan Energia -yhtiöiden oman energiantuotannon uusiutuvien polttoaineiden osuus nostettiin noin 90 prosenttiin. Keravan Energia on nyt vähentänyt energiantuotantonsa CO2-päästöjä vuoden 2010 tasosta 88 prosenttia.

”Vuosi 2020 oli erittäin haasteellinen. Koronaviruspandemia vaikutti energiatoimialaankin monella tavalla. Haasteista huolimatta saavutimme liiketoiminnalliset tavoitteemme ja hyvän tuloksen. Se on kaikkien keravalaisten ja sipoolaisten etu, sillä vahva talous luo pohjan kestävälle ilmastonmuutoksen torjuntatyölle ja alueemme elinvoimaisuuden tukemiselle”, kertoo toimitusjohtaja Jussi Lehto.

Lue Keravan Energian vuosikertomus 2020 tästä

Sulje
Search