Hyppää sisältöön
17.02.2021

Selvitämme Power-to-X-tuotantokeskittymän toteuttamista Keravalle

Kartoitamme toimialueemme mahdollisuuksia synteettisen metaanin tuotantoon yhdessä Q Powerin kanssa.

Keravan juna-aseman asemarakennusHiilineutraalilla synteettisellä metaanilla voidaan korvata ilmastoa lämmittäviä fossiilisia polttoaineita. Polttoaineen tuotannossa hyödynnetään talteen otettua hiilidioksidia sekä vähäpäästöistä sähköä. Kevään aikana toteutettavan esiselvityshankkeen aikana kartoitetaan Keravan alueella tuotantoon soveltuvat hiilidioksidivirrat sekä vähäpäästöisen sähkön lähteet.

Hiilidioksidin osalta esiselvityksessä tarkastellaan useita potentiaalisia lähteitä: Keravan Energian biovoimalaitoksen savukaasuja, Savion vanhalla kaatopaikalla syntyvää kaatopaikkakaasua sekä lähialueen teollisuudessa syntyviä muita hiilidioksidivirtoja. Uusiutuvan sähköntuotannon osalta tutkitaan olemassa olevan tuotannon lisäksi aurinkoenergian tuotantoa Savion kaatopaikka-alueella.

”Olemme jo pudottaneet CO2-päästöjämme 88 % vuoden 2010 tasosta muun muassa luopumalla turpeen poltosta ja korvaamalla maakaasua uusiutuvilla polttoaineilla. Tavoitteemme on pyrkiä täysin CO2-päästöttömään tuotantoon, mikä edellyttää uuden tekniikan hyödyntämistä.” Keravan Energian teknologiajohtaja Sami Kotimäki kuvaa yhtiön tavoitteita selvitykselle.

”Keravan alue on synteettisten polttoaineiden tuotannon kannalta erittäin kiinnostava. Monien potentiaalisten hiilidioksidin ja uusiutuvan sähkön lähteiden lisäksi alueella on kattava jakeluinfra ja paljon potentiaalisia synteettisten polttoaineiden loppukäyttäjiä. Keravalaisella synteettisellä metaanilla voitaisiin korvata esimerkiksi paikallisten yritysten käyttämää dieseliä liikenteen polttoaineena”, sanoo Q Powerin toimitusjohtaja Eero Paunonen.

Synteettisten polttoaineiden rooli on tulevaisuuden vähäpäästöisessä energiajärjestelmässä korostuneen tärkeä. Osoituksena tästä synteettiset polttoaineet sisällytetään kansalliseen uusiutuvien liikennepolttoaineiden jakeluvelvoitteeseen. Synteettisten polttoaineiden kysynnän odotetaan seuraavina vuosina kasvavan globaalisti erittäin voimakkaasti.

Sulje