Hyppää sisältöön
22.05.2023

Unelmakotia rakentamassa Sipoossa

Linnanpellon kylään, kauniisiin maisemiin keskelle sipoolaista maalaisidylliä on nousemassa Karin Henricsonin ja Mikael Segerstrålen omakotitalo. Uusioperheeseen kuuluu kummankin puolelta kaksi lasta aiemmista liitoista ja yksi yhteinen sekä moninainen lauma erilaisia kotieläimiä. Yhteiseen kotiin oli pakko saada tilaa koko porukalle. Näin isolle joukolle ei valmista taloa helposti löydy, joten se olikin juuri keskeinen syy siihen, miksi he päätyivät rakennuttamaan.

 

Nopealla aikataululla projekti käyntiin

Sipoo oli pariskunnalle itsestään selvä sijainti uudelle talolle, sillä molempien aiemmat kodit ovat sijainneet siellä myös ja se on lapsille tuttu ympäristö kouluineen. Ensimmäisen tontin kohdalla ei arpaonni suosinut pariskuntaa, mutta pian vastaan tuli Linnanpellossa sijainnut kohde, joka vaikutti sopivalta. Tontissa oli kyseessä hallinnanjakosopimus ja poikkeusluvan takia oli rakennuslupaa haettava heinäkuun alkupäivinä. Ensimmäinen vierailu tontilla heillä oli toukokuun loppupuolella eli päätös rakentamisesta sekä talon mallista oli tehtävä todella nopeasti.  ”Kaikki vaan loksahti paikoilleen. Muutama ilta katseltiin minkälaisia taloja löytyisi, sitten yhtäkkiä löydettiin sellainen, joka voisi olla mieluinen.” Mikael toteaa.

Mikael ja Karin päätyivätkin valitsemaan Sievitalon talopaketin ja Sievitalot pystyivät toimittamaan tarvittavat kuvat riittävän nopeasti tiukkaa aikarajaa varten. Valmistalon avaimet käteen -paketti sopi heidän tilanteeseensa, sillä kummallakaan ei ole aiempaa kokemusta rakennuttamisesta tai urakoitsijan valitsemisesta. Rakennusmestari onneksi löytyi paikallisesti ja tämän paikallistuntemuksesta onkin ollut iso etu projektissa. Mestari on osoittautunut kullan arvoiseksi ja Mikael ja Karin molemmat korostavatkin hyvän rakennusmestarin löytämisen tärkeyttä. Tämä osaa neuvoa ja pitää huolta rakennuttajien eduista, sillä ensimmäistä kertaa tällaisen projektin parissa oleville eivät asiaan liittyvät prosessit ja urakoitsijoiden toiveet ole välttämättä lainkaan selviä. Lisäksi mestari toimii ikään kuin tulkkina, joka avaa rakennusteknistä sanastoa maallikoiden ymmärtämään muotoon.

Yllätyksiä ensirakentajien matkalla

Ensimmäistä kertaa rakennuttavien projektissa on yllätyksiä tullut vastaan useita. Yksi iso yllätys oli se kuinka hitaasti tietyt prosessit ovat projektissa edenneet. Esimerkiksi lain velvoittama naapureiden kuuleminen oli hidas vaihe. Myös tontin liittäminen sähköverkkoon vei paljon kauemmin kuin olisi voinut luulla. Vaikka tontti sijaitsee alueella missä muuta asutusta on lähellä, ei verkkoon liittäminen ollut ihan pikkujuttu. Maakaapelin vetäminen tontille vaati tien alittamisen, joka taas vaati omat lupansa ja työvaiheensa. Kaikkiaan prosessi vei muutaman kuukauden ja maksoi kolmisen tuhatta euroa.

Ensikertalaisille rakennuttajille yllätys oli myös se, kuinka paljon kuluja projektista on tullut itse muuttovalmiin talon lisäksi. Esimerkiksi maatyöt eivät kuuluneet pakettiin ja maaperä vaati paaluttamista, joten siitä tuli heti alkuun iso lisälasku. Mikael ja Karin toteavat rakennusprojektin osuneen hankalaan maailmantilanteeseen. Projektin alkaessa ei kukaan olisi arvannut Ukrainan sodan yhä olevan käynnissä vuotta myöhemmin. Moni asia on kallistunut ja materiaaleissa on ollut saatavuusongelmia. Pariskunta arvioi budjettinsa ylittyneen jo useilla kymmenillä prosenteilla. Haaveista heidän ei kuitenkaan ole onneksi tarvinnut tinkiä tai tehdä epämieluisia kompromisseja unelmatalon suhteen. Lisää jännitystä on tilanteeseen tuonut myös useamman talon loukussa oleminen, sillä sekä Mikaelin että Karinin nykyiset omakotitalot ovat vielä myynnissä.

Energiatehokkuutta tulevaisuutta ajatellen

Toistaiseksi talolla, tai vielä työmaalla, on käytössä pörssisähkö ja pörssisähköllä sopimus tulee toistaiseksi pysymäänkin. Mikaelilla ja Karinilla on molemmilla pörssisähkö myös kodeissaan ja yleisen tilanteen ollessa edelleen epävarma, se tuntuu heistä turvallisimmalta vaihtoehdolta. Maalaismaisemista huolimatta talotekniikaltaan talo on moderni ja A-energialuokkaa. Talon sisällä on tehty muokkauksia alkuperäisiin suunnitelmiin. Karin ja Mikael ovat suunnitelleet keittiön omannäköisekseen ja esimerkiksi talon valaistukset on tarkkaan harkittu.

Tontille nousee myös talon rinnalle toinen rakennus, johon tulee työhuone, varastotilaa, autotalli ja -katos sekä sähköauton latauspiste. Tontin poikkeusluvassa oli määritelty talon harjan suunta ja rakennusmestari katsoi, miten talo parhaiten asettuisi tontille. Talon energiaratkaisut on suunniteltu huolellisesti energiatehokkuutta ja ympäristöä ajatellen. Rakennusten katoille, etelän puoleisille lappeille tulee yhteensä 26 aurinkopaneelia. Lisäksi taloon tulee maalämpö ja kaksi ilmalämpöpumppua. Palaamme Karinin ja Mikaelin rakennusprojektin ja erityisesti talon energiaratkaisujen pariin myöhemmin uudelleen projektin edistyttyä!

 

Sulje
Search