Älyä energiaan

Kehitämme asiakkaillemme jatkuvasti uusia palveluita, joissa yhdistyvät energiankäytön tehokkuus, joustavuus ja helppous.

Yksittäisen kiinteistön tai kotitalouden mahdollisuus joustaa sähkön- ja lämmönkulutuksessaan on nousemassa arvoon arvaamattomaan energiamarkkinoilla. Kulutusjousto (taikka kysyntäjousto) tarkoittaa, että energiankulutusta voidaan käyttöpaikassa joko vähentää tai lisätä hetkellisesti.


TEKSTI: PEKKA KARPPINEN

Jousto mahdollistaa energian käytönohjaamisen niille vuorokauden tunneille, jolloin sen hinta on edullisimmillaan. Tämä koskee erityisesti sähköä, jonka pörssihinta elää koko ajan.

Siirtyminen fossiilisesta uusiutuvaan energiajärjestelmäänmyös edellyttää yhteiskunnalta luonnonolosuhteisiin mukautuvaa energiankäyttöä. Tuuli ja aurinko ovat energialähteitä, jotka eivät noudata kuuliaisesti ihmisen tuotantosuunnitelmia. Koska uusiutuvan energian tuotanto joustaa vain rajallisesti, pitää kulutuksen puolella pystyä olemaan sitäkin notkeampia.

Jotta jousto ei menisi liialliseksi säätämiseksi, tarvitaan avuksi älykästä teknologiaa. Yksi esimerkki tästä on toukokuussa lanseeraamamme kotitalouksien sähkövaraaja, joka voidaan liittää vanhaan tai uuteen aurinkopaneelijärjestelmään.

”Aurinkosähköä varastoivalla akustolla pystytään ohjaamaan tuotantoa paremmin yhteensopivaksi kulutuksen kanssa”, muotoilee tuote- ja kehityspäällikkö Kimmo Sulkanen.

SolarwattMyReserve -akuston ohjelmisto analysoi väsymättä kiinteistössä tapahtuvaa aurinkosähkön tuotantoa ja kulutusta. Ajatusta nopeammin se ohjaa sähköä laitteiden äkillisiinkin tarpeisiin. Näin paneeleilla tuotettu sähkö pystytään hyödyntämään maksimaalisesti omassa käytössä, jolloin aurinkosähköinvestoinnin kannattavuus paranee. Ostosähköä tarvitaan vähemmän, mikä näkyy säästönä sähkön kulutuksen ja siirron laskutuksessa.

Toki akusto on jo investointi itsessään: asennustöineen hintaa tulee yli 5 000 euroa.


Sisäilmasto miellyttävämmäksi

Kehitimme kaukolämpötalojen LVIS-järjestelmien (lämpö, vesi, ilmanvaihto, sähkö) hallintaan tarkoitetun Kiinteistömonitorin jo pari vuotta sitten. Nyt petraamme palvelua uuden yhteistyökumppanin tuella asiakashyötyjen vahvistamiseksi.

”Tuomme rakennukseen sääennusteen mukaan ennakoivasti toimivan lämmityksen ohjauksen. Älykäs ja oppiva järjestelmä mahdollistaa automaattisen kysyntäjouston ja optimoi lämmönkäyttöä reaaliaikaisesti”, tuotantojohtaja Sami Kotimäki kuvailee.

Kiinteistömonitori tuottaa käyttäjälleen energiansäästöä ja energiatehokkuutta. Hyötyjiä ovat sekä taloyhtiön talous että ympäristö. Mitä isompi asuinkiinteistö on kyseessä, sitä suuremmat säästöt lämmityksen optimoinnilla ja kysyntäjoustolla voidaan saavuttaa.

”Loppupeleissä kyse on energian järkevästä käytöstä: käytetään oikea määrä energiaa oikeaan aikaan.”

Säänvaihteluista johtuva sisäilman lämpötilojen heilunta loppuu, kun lämmitysjärjestelmä kykenee ennakoimaan muutokset säätilassa.

Kaikkiin huoneistoihin saadaan yhtä hyvät sisäilmaolosuhteet ja tasaisempi sisäilmasto koko taloyhtiöön. Asumisviihtyvyys lisääntyy, kun talotekniikan säädöt osataan pitää kohdillaan. Lisäksi energiamaksut alenevat”, Kotimäki summaa hyötyjä.

Kaikkiin asuntoihin asennettavat langattomat anturit mittaavat huoneilman lämpötilaa ja kosteutta. Näin saadaan luotettavaa tietoa talon ilmanvaihdon toimivuudesta. Tavoitteenamme on päästä tekemään ensimmäisiä laiteasennuksia elokuun lopulla ja saada palvelun piiriin ensimmäiset 50 – 100 kiinteistöä tämän vuoden aikana. Alkuvaiheessa palvelua tarjotaan kaukolämpöön liitetyille taloyhtiöille, joissa on vähintään kymmenen asuntoa.

Kiinteistömonitori kokoaa eri LVIS-laitteiden toiminnasta saatavan datan yhteen ja samaan näkymään. Energian- ja vedenkulutusta sekä sisäilmaolosuhteita kyetään seuraamaan kokonaisvaltaisesti ja reaaliaikaisesti. Mahdollisiin laitevikoihin ja virheellisiin säätöihin pystytään puuttumaan nopeasti.

Isännöitsijälle tai taloyhtiön hallitukselle verkkopalvelu avautuu käyttäjätunnuksilla. Asiakkaan ei suinkaan tarvitse valvoa talotekniikan toimivuutta itse, vaan me teemme sen hänen puolestaan!

Sääennusteiden ohella monitorointiohjelmisto seuraa omia tuotantoennusteitamme; siinä mielessä optimointi yltää energiantuotannonkin puolelle. Ympäristönäkökohdat ovat olleet palvelun kehittämisessä keskeisellä sijalla.

”Energiantuotannon hiilidioksidipäästöt vähenevät merkittävästi, kun kulutuksen ja tuotannon suhdetta voidaan optimoida reaaliaikaisesti.”



Vaihtoehtoja sähköautojen lataukseen

Liikenne sähköistyy, mutta muutos ei tapahdu kertarysäyksellä. Tyypillinen tilanne on, että taloyhtiössä on yksi tai kaksi sähköautoilijaa tai sellaiseksi aikovaa. Asukkaiden enemmistöllä ei tällöin ole intressiä satsata latausinfraan ainakaan suuremmassa määrin.

Haluammekin tarjota taloyhtiöille ketteriä vaihtoehtoja latausvalmiuksien järjestämiseen. Uusin palvelutuotteemme on käyttäjille suunnattu, kuukausimaksullinen latauspalvelu, joka ei vaadi taloyhtiöltä isoja investointeja.

Taloyhtiö teettää meillä pysäköintialueensa sähköteknisen alkukartoituksen, jonka hinta on edullisimmillaan 350 euroa. Selvitämme, minkä verran latauskapasiteettia tarvitaan ja riittääkö talon sähköjärjestelmä sen rakentamiseen. Yhtiö saa kartoituksesta kirjallisen raportin, jota voi hyödyntää heti tai myöhemmin.

Mikäli sähkökeskukseen ja liityntäkaapelointiin ei tarvitse tehdä muutoksia, on mahdollista edetä nopeasti. Sovimme taloyhtiön kanssa latausvalmiuden rakentamisesta, mikä tarkoittaa tiettyjä asennus- ja kytkentätöitä sekä modeemin liittämistä sähköjärjestelmään. Modeemia tarvitaan latauspisteiden hallinnointiin. Lasku latausvalmiudesta on taloyhtiölle 1 500 euroa.

Sitten asukkaat voivatkin jo liittyä palveluun omin sopimuksin. Valittavissa on neljä erilaista latauspakettia, joiden hinta on 45 – 95 euroa kuussa lataussähkön tarpeesta riippuen. Sähkön lisäksi pakettiin sisältyvät latauspisteen asennus, ylläpito ja huolto sekä latauksen ohjaukseen tarvittava mobiilisovellus.

Tarkoitus on saada kesällä pilotointikohteita työn alle ja päästä testaamaan, että homma toimii. Erillistä laskutuspalveluakaan ei taloyhtiössä tarvita, vaan me hoidamme palvelumaksujen laskutuksen käyttäjiltä ja hyvitysten maksun lataussähköstä taloyhtiölle”, Kimmo Sulkanen kertoo.

Halutessaan taloyhtiö voi toteuttaa latauspisteet myös kertainvestointina. Jos valmius tehdään vähintään viidelle latauspisteelle, on hankkeelle mahdollista saada investointitukea Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:lta.

Joskus vanhan talon sähköjärjestelmä on niin täydeskäytössä, että latausvalmius vaatisi muutostöitä sähkökeskukseen ja kaapelointiin. Silloin saattaa olla fiksuinta rakentaa sähköautojen lataamista varten oma erillinen sähköliittymä.

Olemme taloyhtiön, isännöitsijän ja loppukäyttäjän tukena kaikissa vaihtoehdoissa,hankkeen suunnittelusta toteutukseen ja käyttöön asti.

Kehitämme kuukausiveloitteista latauspalvelua myös vapaan autoedun omaaville työsuhdeautoilijoille sillä ajatuksella, että lataussähköön liittyvä maksuliikenne sujuisi helposti sekä työpaikka- että kotilatauksen osalta.