Hyppää sisältöön

Vakiokorvaukset pitkistä sähkökatkoista

Sähkömarkkinalain mukaan asiakkaalla on oikeus saada korvausta yli 12 tuntia kestäneestä sähkökatkosta.

Mikä on vakiokorvaus?

Täysin häiriötöntä sähköntoimitusta ei voida taata, sillä sähköverkko on alttiina häiriöitä aiheuttaville luonnonvoimille kuten tuulelle ja lumelle. Sähkönkäyttäjällä on kuitenkin oikeus korvaukseen, jos sähkökatko kestää pitkään tai sähköntoimituksessa on virhe.

Sähköverkkoyhtiöt korvaavat automaattisesti asiakkailleen pitkään kestäneet sähkökatkot.

Vakiokorvauksen suuruus riippuu asiakkaan vuotuisesta verkkopalvelumaksusta ja keskeytyksen pituudesta. Keskeytys määritellään alkaneeksi siitä, kun vika on tullut sähköyhtiön tietoon joko sähköverkon käytönvalvontajärjestelmän kautta tai sähkönkäyttäjän ilmoituksesta. Keskeytys määritellään päättyneeksi, kun vika on saatu korjatuksi. Keskeytysajan laskennassa noudatetaan toimialajärjestön suositusta siitä, että laskenta alkaa alusta, jos sähköt ovat olleet välillä päällä vähintään kahden tunnin ajan.

Jos sähköntoimituksen keskeytys johtuu kanta- tai alueverkon viasta, ei verkkoyhtiö ole velvollinen maksamaan vakiokorvausta asiakkailleen. Verkkoyhtiö voi vapautua maksuvelvollisuudesta myös silloin, jos keskeytyksen syyn katsotaan olevan verkkoyhtiön vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella. Esimerkkinä tällaisesta tapauksesta voisi olla energian säännöstelyä koskevat viranomaismääräykset.

Työturvallisuus huomioidaan aina

Sellaisissa tapauksissa, joissa vian korjaushenkilöstön turvallisuus on vaarassa, keskeytysajan laskenta aloitetaan vasta silloin, kun korjaus voidaan turvallisesti aloittaa (Kuluttajariitalautakunnan ratkaisu 4821/39/2012). Tällaisia tapauksia voisivat olla esim. rajut myrskyt, joissa korjaajat ovat vaarassa jäädä kaatuvien puiden alle tai on vaarallista lähteä veneellä saaristoon korjaamaan vikoja.

Vakiokorvauksen määrä

Vakiokorvauksen suuruus on käyttäjän vuotuisesta verkkopalvelumaksusta

  • 10 %, kun katkos on kestänyt vähintään 12 tuntia mutta vähemmän kuin 24 tuntia
  • 25 %, kun katkos on kestänyt vähintään 24 tuntia, mutta vähemmän kuin 72 tuntia
  • 50 %, kun katkos on kestänyt vähintään 72 tuntia, mutta vähemmän kuin 120 tuntia
  • 100 %, kun katkos on kestänyt vähintään 120 tuntia, mutta vähemmän kuin 192 tuntia
  • 150 %, kun katkos on kestänyt vähintään 192 tuntia, mutta vähemmän kuin 288 tuntia
  • 200 %, kun katkos on kestänyt vähintään 288 tuntia.

Enimmäiskorvaussumma on yksittäisen keskeytyksen osalta 1500 euroa. Useamman korvauksen yhteenlaskettu summa kalenterivuoden kuluessa on enintään 2000 euroa.

Korvauksen maksaminen

Korvausta ei tarvitse erikseen hakea, vaan vakiokorvaukset hyvitetään automaattisesti seuraavissa sähkölaskuissa. Sähkömarkkinalain mukaan sähköyhtiöllä on puoli vuotta aikaa vakiokorvauksen maksuun.

Mikäli jostain syystä et ole saanut hyvitystä puolen vuoden kuluessa, täytä alla oleva lomake. Hakemuksen hyväksymisen jälkeen korvaus hyvitetään asiakkaalle seuraavien sähkölaskujen tai verkkopalvelulaskujen yhteydessä.





Sulje
Search