Hyppää sisältöön
14.12.2020

Juuri nyt 2020

Sähkönsiirtohinnoissa ei korotuspaineita Keravalla ja Sipoossa

Sähkönsiirtohintojen tasosta on käyty vilkasta keskustelua viime aikoina. Lokakuussa mediassa puhutti Ylen selvitys, jonka mukaan moni sähkönsiirtoyhtiö on voimakkaasti nostanut sähkönsiirtohintojaan ilman, että olisi samassa suhteessa korottanut investointeja säävarman sähköverkon rakentamiseen.

Keravan Energian ja Sipoon Energian tavoite on alueen elinvoimaisuuden tukeminen. Omistajamme Keravan kaupunki ja Sipoon kunta haluavat osinkojen nostamisen sijaan ylläpitää mahdollisimman edullisia sähkönsiirtohintoja Keravalla ja Sipoossa.

Maaseudulla ja kaupungissa eri hinnoittelu

Kerava on pieni tiiviisti asuttu kaupunki, jossa sähköverkko on pitkään ollut maakaapeloitu lähes kokonaan. Tämä mahdollistaa sen, että Keravalla sähkönsiirtohinnat ovat valtakunnan matalinta tasoa. Sipoo puolestaan on laaja ja harvaanasuttu alue, jossa sähköverkkoa on paljon ja käyttäjiä suhteessa vähän. Tästä syystä sähkönsiirtohinnat Sipoossa ovat Keravaa korkeammat, mutta maaseutuverkkojen vertailussa Sipoonkin sähkönsiirtohinnat ovat edulliset. Jos verrataan vuoden 2015 tasoon, sähkönsiirron hinta on noussut Sipoossa keskimäärin vain 3 %, mikä on yleisen inflaation luokkaa.

Keravalla tai Sipoossa ei ole sähkön siirtohinnoissa lähivuosina nousupainetta, kun alueet kasvavat nopeasti ja sähköverkkoon liittyy uusia asiakkaita. Tällöin enemmän käyttäjiä on jakamassa verkon ylläpitokuluja. Hintakehitys on ollut laskevaa: Viimeksi kesäkuussa laskimme hintoja Sipoossa keskimäärin 10 % ja Keravalla 5 % asiakasmäärän kasvun seurauksena.


Muutoksia sopimus- ja viitenumeroihin

Marraskuussa 2020 asiakastietojärjestelmäämme tehdyn päivityksen myötä osalla Keravan ja Sipoon sähkösopimusasiakkaistamme on sähkösopimuksen numero sekä laskun viitenumero muuttunut. Päivitys on järjestelmätekninen eikä vaikuta sopimuksen sisältöön. Kehotamme kuitenkin tarkastamaan sähkölaskun viitenumeron, varsinkin jos maksutiedot ovat tallennettuna verkkopankkiin.


Nyt voit ilmoittaa sähkökatkosta myös netissä

Jos sähkökatko yllättää, voit ilmoittaa siitä nyt myös nettisivujemme vikailmoituslomakkeen avulla. Vikailmoituslomake otettiin käyttöön asiakaspalvelukanavien lisäämiseksi, sillä tähän saakka vikapäivystyksemme on palvellut vain puhelimitse.
Vinkki: tallenna vikailmoituslomake kirjanmerkiksi esimerkiksi älypuhelimen selaimeen, niin se on nopeasti saatavilla sähkökatkon sattuessa.

Lue lisää vikailmoituslomakkeesta.


Ota kätevä e-lasku käyttöön

Sinun ei tarvitse olla huolissasi tuleeko laskusi perille, kun vaihdat paperilaskun e-laskuun. E-lasku on turvallinen ja nopea tapa maksaa laskut. Voit valita veloitetaanko maksut tililtäsi automaattisesti, vai vasta sen jälkeen, kun olet hyväksynyt ne verkkopankissa. Maksetut e-laskut säilyvät verkkopankin arkistossa, josta niitä on helppo tarkastella tarvittaessa myöhemmin. Ota e-lasku käyttöön verkkopankissasi. Lisää tietoa saat omalta pankiltasi.


Myydyn sähkön alkuperä vuonna 2019

Kaavio myydyn sähkön alkuperästä vuonna 2019: uusiutuvat energianlähteet 8%, fossiiliset 42,1 % ja ydinvoima 49,9 %


Päivitäthän yhteystietosi asiakasportaalissa

Ilmoitamme sähköverkon huoltoon liittyvistä suunnitelluista sähkökatkoista asiakkaille etukäteen tekstiviestein ja sähköpostitse. Jotta tiedotteemme tavoittavat sinut, yhteystietojesi on oltava ajan tasalla. Voit tarkistaa ja korjata yhteystietosi asiakasportaalissamme osoitteessa: portal.keravanenergia.fi:

1. Tarkasta, että Asiakastiedot-välilehden Omat yhteystiedot -kohdasta löytyy puhelinnumerosi ja sähköpostiosoitteesi.
2. Aseta saman sivun Sopimukset-otsikon alle Ilmoitukset suunnitelluista jakelukeskeytyksistä -kohtaan ne yhteystiedot, joihin haluat tiedotteita vastaanottaa.


Luovumme turpeesta ensi vuonna

Keravalla tehdään määrätietoisesti konkreettisia tekoja ilmaston puolesta. Luovuimme kivihiilen käytöstä energian tuotannossa jo vuonna 2001 ja raskaasta polttoöljystä 2014. Vuonna 2021 edessä on suurin ponnistus, kun luovumme kokonaan turpeen käytöstä Keravan biovoimalalla. Korvaamme fossiilisen turpeen uusiutuvalla kotimaisella puupolttoaineella, jonka ansiosta hiilidioksidipäästömme putoavat 45 000 tonnia vuodessa. Ilmastotoimillamme olemme onnistuneet pienentämään hiilidioksidipäästöjämme 88 % vuoden 2010 tasosta.

Lue lisää Keravan Energian ilmastoteoista.


Alennamme maakaasun energiamaksua

Hallitus on esittänyt korottavansa maakaasun verotusta ensi vuonna. Loppukäyttäjiltä maakaasulaskussa
laskutettavaan valmisteveroon kaavaillaan noin 0,30 sentin korotusta per kilowattitunti.

Samaan aikaan maakaasun markkinahinnan kehityksen vuoksi alennamme sekä kuluttajien että yritysten
maakaasun energiamaksua 1.1.2021 alkaen 15 %. Esimerkiksi kuluttaja-asiakkailla alennus on noin 0,63 snt/kWh, joten kokonaisuudessaan maakaasulasku tulee veronkorotuksesta huolimatta pienenemään.

Katso päivitetyt maakaasuhinnastot.


Selvitämme keinoja raskaan liikenteen päästöjen pienentämiseksi

Keravalla on paljon yrityksiä, joiden toimitusketjussa raskas liikenne on merkittävä osa liiketoimintaa. Olemme käynnistäneet selvityksen, jossa kartoitamme mahdollisuudet hyödyntää maakaasua sekä biokaasua liikenteen päästöjen vähentämiseksi. Maakaasulla liikenteen päästöjä voidaan pienentää noin 20 % ja biokaasulla yli 85 %.

Tavoitteena on tarjota tulevaisuudessa kaasutankkausasema, joka edesauttaa alueella toimivien tai sen läpikulkevien
kuljetusyhtiöiden siirtymistä kustannustehokkaasti liikennekaasun ja jatkossa biokaasun käyttäjiksi.

Lue lisää.


Sulje
Search