Hyppää sisältöön
11.05.2023

Keravan Energian alueen ensimmäinen energiayhteisö on valmistunut

Keravan Energian alueen ensimmäinen energiayhteisö on valmistunut Kalevaan Pohjolantielle. Energiayhteisöllä tarkoitetaan esimerkiksi taloyhtiön asukkaiden muodostamaa yhteisöä, joka tuottaa sähköä yhteisillä laitteilla, ja jonka jäsenet jakavat tuotetun sähkön keskenään.

As Oy Pohjolantie 4 on puhtaan lähienergian suunnannäyttäjä. Energiayhteisöjen perustaminen tuli mahdolliseksi alkuvuodesta 2021 EU:n sähkömarkkinauudistukseen liittyvien säädösten astuessa voimaan myös Suomessa ja niiden määrän odotetaan kasvavan lähivuosina. Lakiuudistus sallii aurinkosähkön hyödyntämisen taloyhtiöissä asukkaiden omaan kulutukseen, kun tätä ennen aurinkopaneelien tuottamaa aurinkosähköä voitiin hyödyntää taloyhtiöissä vain taloyhtiön yhteisten tilojen käyttämän kiinteistösähkön kulutukseen – esimerkiksi valaistukseen ja hisseihin.

Energiayhteisö lisää energiaomavaraisuutta ja pienentää jäsentensä tarvetta ostaa sähköä. Tuotanto jaetaan yhteisön jäsenille heidän ilmoittamansa jakosuhteen mukaisesti, mikä tarkoittaa käytännössä hyvitystä jokaisen jäsenen omassa sähkölaskussa. Itse tuotetusta sähköstä ei myöskään tarvitse maksaa sähkön siirtomaksuja eikä sähköveroa, joten energiayhteisöön kuuluminen näkyy sähkölaskun lisäksi siirtolaskussa.

Pohjolantien energiayhteisö on hieno saavutus, joka edustaa merkittävää askelta kohti kestävämpää tulevaisuutta: omalla aurinkovoimalalla tuotettu sähkö pienentää sekä taloyhtiön että asukkaiden hiilijalanjälkeä. Odotamme innolla, että energiayhteisöjä saadaan tulevaisuudessa alueellemme lisää.

Alla olevasta videosta voit vielä katsoa, miltä aurinkovoimalan pystytys ensimmäiseen energiayhteisöömme näytti!

Lue lisää energiayhteisöistä

Sulje
Search