Hyppää sisältöön
20.06.2021

Verkkoliiketoiminnan tehtävissä pääsee perehtymään sähköverkon kehittämiseen

Keravan Energia ja Sipoon Energia työllistävät joka kesä toistakymmentä kesätyöntekijää yhtiön eri toiminnoissa, esimerkiksi voimalaitoksella, asiakaspalvelussa, myynnissä ja markkinoinnissa.

Elias Pylväläinen työskentelee toista kesäänsä verkkoliiketoiminnan parissa. Hänen työtehtäviinsä kuuluu esimerkiksi selvitysraporttien tekeminen liittyen sähköverkon kehittämiseen.

Sähkötekniikkaa LUT-yliopistossa opiskeleva Elias päätyi Keravan Energialle kaverin vinkkauksesta etsittyään oman alan hommia Lappeenrannasta sekä pääkaupunkiseudulta.

Hän on iloinen, että paikka löytyi juuri Keravan Energialta: ”Täällä saa tehdä hommia omalla tavallaan, sillä täällä luotetaan työntekijän osaamiseen.” Eliaksen mukaan tämä korostui erityisesti viime kesänä etätyöskentelyssä.

”Tarvittaessa apua kuitenkin on aina saatavilla, ja sitä voi pyytää hyvin matalalla kynnyksellä.”

Sulje
Search