Hyppää sisältöön

Näin saat parhaan hyödyn aurinkopaneeleistasi

Oikein mitoitetun aurinkopaneelijärjestelmän takaisinmaksuaika on nykyisillä paneeleilla 8–12 vuotta. Kun aurinkopaneelit nykyarvion mukaan säilyttävät tehon tuottonsa 30 vuotta, jää takaisinmaksun jälkeen yli 20 vuotta aikaa nauttia aurinkopaneelien sähkölaskuun tuomasta säästöstä.

Mutta kuinka paljon aurinkopaneeleja tulee olla, jotta hankinta maksaa itsensä takaisin 8 vuodessa? Mitä muuta aurinkopaneelihankinnassa tulisi ottaa huomioon? Lue alta ammattilaistemme vinkit!

Miten aurinkopaneelit kannattaa mitoittaa?

Aurinkopaneelien mitoituksessa tulee aina huomioida kohdekohtaiset olosuhteet ja vaatimukset. Näistä tärkein on kuitenkin kotitalouden vuosittainen sähkönkulutus, johon aurinkopaneelien tuottoa suhteutetaan. Aurinkopaneelijärjestelmää ei aina ole kannattavaa mitoittaa vastaamaan koko kotitalouden vuosikulutusta.

Mikäli halutaan, että järjestelmä maksaa itsensä takaisin mahdollisimman nopeasti, aurinkopaneelijärjestelmä tulisi mitoittaa niin, että sen vuositeho vastaa noin kolmasosaa kotitalouden vuosittaisesta sähkönkulutuksesta.

Tällöin esimerkiksi kotitalouden vuotuisen sähkönkulutuksen ollessa 21 000 kWh, sopiva aurinkopaneelijärjestelmä on noin 7 kWp luokkaa.

Mitä tarkoittaa kilowattipiikki?

Kilowattipiikillä (kWp) tarkoitetaan sitä tehoa, minkä aurinkovoimala voi maksimissaan saavuttaa.

Kyseessä on siis nimellisteho, jota aurinkopaneelit kuitenkaan sään vaihteluista ja olosuhteista johtuen harvoin saavuttavat.

Todellisuudessa aurinkopaneelit tuottavat noin 80–90 prosenttia nimellistehostaan. Esimerkiksi 3 kWp-järjestelmä tuottaa sähköä n. 2500 kWh vuodessa.

Parhaan hyödyn aurinkopaneeleistasi saat kun ne asennetaan katon etelään suuntautuvalla puolella.

Miksi aurinkopaneelijärjestelmää ei mitoiteta vastaamaan täysin kotitalouden vuosikulutusta?

Suomessa kotitalouksien sähkönkulutus pienenee kesäkuukausina, jolloin puolestaan aurinkopaneelien tuotto on suurimmillaan. Aurinkosähköjärjestelmä tuo kotitalouteen isoimman hyödyn, kun sen tuottama sähkö jää oman kotitalouden käyttöön.

Mikäli suuri määrä ylituotantoa myydään eteenpäin, takaisinmaksuaika voi pidentyä, sillä sähkömarkkinoilla ylituotannosta saatava sähkön hinta saattaa vaihdella suuresti.

Tämän vuoksi aurinkopaneelijärjestelmän tehoa ei lähtökohtaisesti kannata ylimitoittaa, vaan suunnitella siten, että kesäkuukausina aurinkopaneelien tuotto vastaa kotitalouden kulutusta mahdollisimman hyvin.

Voiko aurinkopaneelien ylimitoituksesta hyötyä?

Vaikka aurinkopaneelijärjestelmät lähtökohtaisesti usein mitoitetaankin 1/3-periaatteella, paneeleja voidaan asentaa myös enemmän. Tällöin tulee kuitenkin huomioida esimerkiksi kattotilan määrittämät rajoitteet.

Mikäli aurinkopaneelien määrää kasvatetaan niin, että ne tuottavat yli kolmasosan kotitalouden vuosikulutuksesta, takaisinmaksuaika harvoin lyhenee. Tällöin kuitenkin aurinkopaneelien tuottokausi pitenee, eli ne tuottavat sähköä aikaisemmin keväällä ja pidemmälle syksyyn.

Keravan Energialla aurinkosähköjärjestelmän mitoitus tehdään aina kohdekohtaisesti ja asiakkaan toiveita noudattaen. Näin takaamme, että asiakkaamme saavat aurinkopaneeleistaan mahdollisimman suuren hyödyn.

Tarjouspyynnön voit tehdä täällä.

Tiesitkö?

Yksi aurinkopaneeli on kooltaan keskimäärin 1,70 m x 1,10 m ja painaa hieman alle 20 kg.

arc

Kuinka paljon aurinkopaneelit tuottavat?

  • Aurinkovoimalan kokonaisteho muodostuu järjestelmään kuuluvien paneeleiden määrästä, sekä yksittäisten paneelien tehosta.
  • Jos yksittäisen aurinkopaneelin teho on 410 kilowattituntia ja paneeleita asennetaan 16, muodostavat ne yhdessä noin 6500 kilowattitunnin aurinkopaneelijärjestelmän.
  • Vuoden aikana aurinkosähköjärjestelmä tuottaa 80–90 prosenttia maksimitehostaan.
  • Etelään suunnattu 6500 kWh:n järjestelmä tuottaa siis todellisuudessa noin 5700 kilowattituntia sääolosuhteista riippuen.
  • Esimerkiksi 120 neliön sähkölämmitteisessä, 4 hengen omakotitalossa vuotuinen sähkönkulutus on noin 18 500 kWh. 16 paneelin järjestelmä kattaisi tästä vuodessa siis noin 30 %.
  • Keravan Energialta saat paneelien asennuksen yhteydessä käyttöösi raportointi-ja seurantatyökalun, josta voit tarkastella, miten paljon aurinkosähköjärjestelmäsi tuottaa.

Mikä vaikuttaa aurinkopaneelien tuottoon?

Aurinkopaneelien määrän ja tehon lisäksi aurinkopaneelijärjestelmän tuottoon vaikuttavat esimerkiksi sääolosuhteet, kuten lämpötila sekä pilvisyys, asennuspaikka- ja kulma sekä kohteen erilaiset varjostukset.

Aurinkopaneelit tuottavat sähköä parhaiten silloin, kun ilman lämpötila ei ole liian kylmä, muttei myöskään liian kuuma. Tämän vuoksi aurinkopaneelit saavuttavat Suomessa kesäisin jopa paremman tehon kuin esimerkiksi Etelä-Euroopassa, jossa kuuma lämpötila leikkaa aurinkopaneelien tuottoa.

Aurinkosähköjärjestelmä tuottaa sähköä maaliskuusta lokakuuhun

Aurinkopaneelien tuotto talviaikaan on Suomessa yksi kysytyimmistä kysymyksistä liittyen aurinkopaneelijärjestelmiin. Todellisuudessa aurinkopaneelien tuotto marraskuusta helmikuuhun on marginaalisen pientä. Aurinkopaneeleista saatava hyöty ei perustukaan siihen, että niillä tuotettaisiin sähköä talviaikaan.

Aurinkosähköjärjestelmän hyödyt syntyvät maaliskuusta lokakuuhun, ja kesäkuukausina on täysin mahdollista päästä tilanteeseen, että kuukausittainen sähkölasku näyttää kulutuksen osalta nollaa.

Aurinkopaneelit talvella.

“Asiakas kertoi, että toukokuussa 2022 hän oli kuluttanut sähköyhtiöiltä ostettua sähköä 2000 kWh. Vuonna 2023 samainen luku oli aurinkopaneelien asennuksen jälkeen 700 kWh. Asiakas siis osti yhden kuukauden aikana sähköä 1300 kWh vähemmän aurinkopaneelien ansiosta.”  – Waltteri Hakonen, Keravan Energian asiantuntija

Pyydä tarjous aurinkopaneelijärjestelmästä

Kannattaako aurinkopaneelit asentaa katolle, seinään vai maahan?

Aurinkopaneelit voidaan asentaa asiakkaan toiveiden mukaisesti joko katolle, seinälle tai maahan. Merkittävin ero vaihtoehtojen välillä syntyy asennuskustannuksista.

Etenkin aurinkopaneelijärjestelmän takaisinmaksuajan kannalta kattoasennus on ehdottomasti paras vaihtoehto aurinkopaneelien sijoittamiseen. Katto-tai seinäasennus ovat huomattavasti edullisempia vaihtoehtoja verrattuna maahan asennettaviin aurinkopaneeleihin.

Maa-asennuksissa käytettävät maatelineet nostavat nopeasti asennuksen hintaa ja näin pidentävät aurinkopaneelihankinnan takaisinmaksuaikaa. Maa-asennuksiin tarvitaan toisinaan myös erillinen lupa, toisin kuin kattoasennuksiin.

Mikä on paras aurinkopaneeli?

Nykyisille aurinkopaneeleille on arvioitu eliniäksi noin 30 vuotta. Tämä tarkoittaa, että aurinkopaneeli säilyttää tehonsa yli 20 vuotta sen jälkeen, kun se on maksanut itsensä takaisin.

Tällä hetkellä markkinoille on tullut uusia, niin kutsuttuja N-tyypin paneeleita, joissa on parempi hyötysuhde. Uusien, Keravan Energian valikoimasta löytyvien N-tyypin aurinkopaneelien tehontuoton pitäisi myös säilyä aikaisempia paneeleita pidempään.

Aurinkopaneelit on kannattavinta asentaa katolle.

Haluatko tutustua tarkemmin siihen, miten aurinkopaneelit tuottavat sähköä?

Lue artikkelimme ja tutustu tarkemmin aurinkopaneelien tuottoon.

Hyödyllistä tietoa aurinkopaneeleista

Sulje
Search