Hyppää sisältöön
Yleissähkö
Toistaiseksi voimassa oleva

BioVarttisähkö

Varttisähkö on huoleton valinta – et sitoudu määräajaksi ja sopimuksen hinta tarkistetaan markkinahinnan mukaan neljä kertaa vuodessa; tammikuussa, huhtikuussa, heinäkuussa ja lokakuussa. Biosähkömme tuotetaan puhtaalla puulla, pääosin metsänhoidon tähteistä saaduilla hakkeilla.
Energiamaksu 14,50 snt/kWh
Perusmaksu 3,99 €/kk

Kenelle Varttisähkösopimus sopii?

Varttisähkösopimus sopii niille asiakkaille, jotka eivät halua sitoutua määräaikaiseen sähkösopimukseen. Varttisähkösopimuksen voi irtisanoa milloin vain 14 vuorokauden irtisanomisajalla. Varttisähkö tuo ennustettavuutta menoihin, sillä sopimuksen hinta ei voi nousta ennalta-arvaamattomasti milloin tahansa, sillä hinta päivitetään ennalta ilmoitetusti neljä kertaa vuodessa.

Varttisähkösopimus on asiakkaille, joiden vuosikulutus on alle 50 MWh.

Varttisähkön hinta muuttuu neljä kertaa vuodessa

Varttisähkösopimuksen energiahinta muodostuu sähkön markkinahinnan mukaan sähkön johdannaispörssissä. Sopimuksen hintajaksot vaihtuvat neljä kertaa vuodessa: 1. tammikuuta, 1. huhtikuuta, 1. heinäkuuta sekä 1. lokakuuta. Kunkin hintajakson hinta on tiedossa kuukautta ennen hintajakson voimaantuloa:

  • vuoden ensimmäisen hintajakson hinta marraskuun viimeisenä päivänä
  • vuoden toisen hintajakson hinta helmikuun viimeisenä päivänä
  • vuoden kolmannen hintajakson hinta toukokuun viimeisenä päivänä, ja
  • vuoden neljännen hintajakson hinta elokuun viimeisenä päivänä.

Hintaan sisältyy sähkön kaupankäyntikustannukset sekä muut kustannukset, kuten esimerkiksi profiilikulu. Uudet hinnat ilmoitetaan viimeistään kuukautta ennen uuden hintajakson alkamista.

Katso Varttisähkön hinnat

Mitä on biosähkö?

Keravan Energian biosähkö tuotetaan Keravan biovoimalaitoksessa puhtaalla puulla. Puupolttoaineemme on pääosin metsätähdehaketta sertifioiduista ja vastuullisesti hoidetuista metsistä (PEFC, FSC), ja noin neljännes sivutuotteita (puru, kuori) esimerkiksi sahoilta.

Bioenergia on uusiutuvaa energiaa, joka ei lisää hiilidioksidipäästöjä. Biomassan poltossa vapautuu saman verran hiilidioksidia, kuin vastaavan biomassan hajotessa luonnossa, mutta tämä hiili sitoutuu takaisin kasvaviin metsiin. Korvaamalla fossiilisia polttoaineita biomassalla voidaan vähentää kasvihuonekaasupäästöjä ja myös muita energiantuotannon haittavaikutuksia, kuten raskasmetalli- ja rikkipäästöjä. Kotimaisten biomassojen hyödyntäminen edistää myös energiantuotannon omavaraisuutta ja huoltovarmuutta ja luo uusia työpaikkoja.

Sulje
Search