Ilmalämpöpumppu tuottaa enemmän hyötyä, kun se sijoitetaan oikein. Sijoituspaikka riippuu kuitenkin aina kohteesta – muun muassa huoneiden määrä, koko ja mahdollisen takan sijainti ja voivat vaikuttaa tähän.
Ilmalämpöpumpun sisäyksikkö tulisi olla mahdollisimman avarassa tilassa, jotta ilmavirta pääsee liikkumaan vapaasti. Ilmalämpöpumppua ei myöskään suositella asennettavaksi liian lähelle keittiötä, sillä ruoanlaitossa paistinrasva ja muu käry voivat likaannuttaa sitä. Vaikka nykyiset ilmalämpöpumput ovat melko hiljaisia, ulkoyksikköä ei suositella sijoitettavaksi lähelle makuuhuonetta. Lisäksi pumpun paikkaa mietittäessä tulee huomioida, että siihen on vedettävä sähköjohdot sekä putket ulko- ja sisäyksikön välille. Useimmiten nämä joudutaan vetämään pintavetona ja koteloimaan seinälle tai katonrajaan.
Asiantuntijamme voivat kartoittaa sinulle sijoituspaikan, jossa ilmalämpöpumppu toimii mahdollisimman tehokkaasti ja laadukkaasti. Hyvä sijoituspaikka pitää ilmalämpöpumpun hyötysuhteen korkeana ja parantaa myös asumismukavuutta.
Etenkin kesähelteillä kerrostaloasunnot voivat lämmetä huomattavasti. Tällöin jäähdyttävä ilmalämpöpumppu toimii erinomaisena ratkaisuna asunnon viilentämiseen.
Viilentäviä ilmalämpöpumppuja on ollut mahdollista asentaa kerrostaloihin vuodesta 2021 lähtien – riippuen tietenkin asunnosta. Pääehtona on se, että ilmalämpöpumppu tulee sijoittaa kerrostaloasunnon parvekkeelle.
Huomioithan, että kerrostaloihin ei voida lainkaan asentaa lämmittävää ilmalämpöpumppua, sillä kerrostaloissa lämmitys hoituu yhteisen lämmönjakelun kautta. Tästä huolimatta viilentävä ilmalämpöpumppu on erinomainen lisä tukemaan kiinteistön lämmitysratkaisuja – etenkin kuumina kesäpäivinä.
Voit halutessasi jättää meille tarjouspyynnön, niin otamme sinuun yhteyttä mahdollisimman pian.
Tiedätkö jo, mikä ilmalämpöpumppu sopisi sinulle parhaiten?