Hyppää sisältöön
25.03.2021

Keravan Energian biovoimalaitoksella on otettu CO2-päästöjä vähentävä savukaasulauhdutin käyttöön

Keravan Energia on ottanut maaliskuussa 2021 Keravan biovoimalaitoksella käyttöön savukaasulauhduttimen, jonka avulla biovoimalaitoksen tuottamat savukaasut lauhdutetaan. Lauhdutin hyödyntää voimalaitoksen tuottaman hukkalämmön kaukolämmön tuotantoon. Samalla savukaasuista pestään pois tuhkaa ja muita päästöjäännöksiä. Savukaasulauhdutin on siis myös panostus keravalaisten ja sipoolaisten puhtaaseen elinympäristöön.

Keravan biovoimalaitos käyttää polttoaineenaan uusiutuvaa puupolttoainetta, josta savukaasulauhduttimen avulla saadaan tehtyä tehokkaammin energiaa. Hukkalämmöstä saadaan nyt savukaasulauhduttimen ansiosta talteen jopa 23 prosenttia laitoksen huipputehosta. Talteen otettu hukkalämpö hyödynnetään kaukolämpönä Keravalle ja Sipooseen, jota syntyy vuodessa 58 gigawattituntia, eli noin 100 suuren kerrostalon vuosittaisen lämmönkulutuksen verran. Savukaasulauhduttimen ansiosta Keravan Energian vuosittaiset CO2-päästöt pienenevät noin kymmenen prosenttia, joka vastaa noin 3000 tonnia CO2-päästöjä. Lisäksi energian tuotannossa säästyy vettä noin 30 000 kuutiota, eli 30 miljoonaa litraa vuodessa.

”Savukaasulauhduttimen avulla vähennämme fossiilisen maakaasun polttamista 12 gigawattituntia vuodessa. Sen käyttöönotto on yksi merkittävä askel kohti strategiaamme täysin CO2-päästöttömästä energiantuotannosta vuoteen 2030 mennessä. Olemme jo pudottaneet 88 prosenttia CO2-päästöjämme vuodesta 2010. Lisäksi voimalaitoksen tuottaman energian hyötysuhde paranee merkittävästi, kun saamme samasta energiasta enemmän irti. Näin pystymme myös pitämään kaukolämmön kustannukset maltillisina”, kertoo Keravan Energian toimitusjohtaja Jussi Lehto.

Sulje
Search