Hyppää sisältöön
12.07.2022

Elias Pylväläinen – Diplomityöntekijä

Työllistämme tänä kesänä melkein 20 kesätyöntekijää yhtiömme eri liiketoiminnoissa. Elias Pylväläinen on kolmatta kesää meillä töissä, tällä kertaa diplomityöntekijänä.

Eliaksen diplomityön aiheena on kiinteistörajat ylittävä energiayhteisö. Energiayhteisöllä tarkoitetaan yhteisöä, joka omistaa yhdessä esimerkiksi aurinkovoimalan ja jakaa sillä tuotetun energian keskenään. Etuna energiayhteisössä on mahdollisuus investoida isompaan voimalaitokseen, kun mukana on enemmän jäseniä. Tällöin investoinnin yksikkökustannukset pienenevät.

Kesätyöntekijä Elias PylväläinenTavoitteena on selvittää, miten energiayhteisökokonaisuus muodostetaan ja mitä sen luomiseen vaaditaan, esimerkiksi mistä asioista yhteisön pitää sopia ja miten yhteisön saa toteuttaa. Työssä selvitetään myös taloudelliset eroavuudet energiayhteisön rakentamisesta kaupunkiin ja haja-asutusalueelle sekä mahdollisuuksia hyödyntää energiavarastoja yhteisössä. Lopputuloksena olisi valmis tuotepaketti, jota voimme tarjota asiakkaillemme.

Eliasopiskelee neljättä vuotta sähkötekniikkaa LUT:issa. Hänen opintonsa suuntautuvat uusiutuvaan energiaan, pääaineena aurinkotalous ja sivuaineena ympäristövastuullisuus.

Keravan Energialle on Eliaksen mielestä mukavaa palata – työyhteisö on se, joka kesä toisensa jälkeen houkuttelee takaisin:

”Keravan Energialle on ollut joka kesä kiva tulla. Täällä on hyvä työyhteisö ja asiantuntevat työkaverit, jotka ovat aina valmiina auttamaan ja vastaamaan kysymyksiin. Samalla kuitenkin luotetaan ja annetaan tehdä töitä omalla tavalla.”

Sulje
Search