Suvi Vainio – päiväoperaattori
Suvi Vainio aloitti tämän vuoden maaliskuussa meillä uudessa tehtävässä päiväoperaattorina. Hän toimii ensisijaisesti vuoro-operaattorin työparina, eli esimerkiksi pitää valvomosta käsin laitokset käynnissä ja tuotannossa. Uusi työnkuva vielä elää ja vakiintuu ajan kanssa.
Suvin tyypillinen työpäivä sisältää paljon näyttöpäätetyöskentelyä sekä puhelimessa puhumista: valvomosta käsin pidetään “langat käsissä” sen suhteen, mitä missäkin tapahtuu. Tietyt rutiinit toistuvat päivittäin, mutta työnkuvaan kuuluu paljon myös tehtäviä, jotka vaihtuvat esimerkiksi vuodenajan mukaan. Suvilla piisaa tehtävää erityisesti lämmityskaudella, ja silloin hän hoitaakin valvomotöiden ohella myös satunnaisia pieniä kenttätöitä. Lisäksi yllätyksille on aina jätettävä tilaa voimalaitostyössä. “Erilaiset ongelmatilanteet opettavat parhaiten, joten etenkin uutena työntekijänä ne ovat oppimisen kannalta erittäin tärkeitä”, Suvi pohtii.
Energia-ala on aina kiinnostanut Suvia, ja sen vuoksi hän tarttuikin oitis tilaisuuteen, kun Keravan Energialla tuli päiväoperaattorin paikka hakuun. Hän valmistui keväällä 2022 prosessinhoitajaksi, ja on aiemmin työskennellyt operaattorina öljynjalostamolla sekä kierrätyslaitoksella. Hänellä riittää intoa kehittää omaa osaamistaan, ja hän aloittaa tulevana syksynä voimalaitoskäyttäjän opinnot työn ohessa. Hän kehuu sitä, että täällä Keravan Energialla panostetaan väen kouluttautumiseen.
Suvin mielestä parasta Keravan Energialla työskentelyssä ovat ehdottomasti ihmiset. Täällä todella panostetaan henkilöstön viihtymiseen ja yhteishengen ylläpitoon. Työntekijät myös nähdään aidosti voimavarana, johon kannattaa satsata.
“Se kotoisa fiilis, mikä tuli jo työpaikkailmoitusta lukiessa, on osoittautunut paikkansapitäväksi.”
Henkilöstöeduista erityisesti kuntosali on Suvilla ahkerassa käytössä. Hän käyttää myös Smartumin etuja säännöllisesti, ja osallistuu mahdollisuuksien mukaan kaikkiin koulutuksiin ja henkilöstön rientoihin mitä tarjolla vain on. Hän on lisäksi mukana kulttuurikerhossa ja eräkerhoon liittyminenkin on harkinnassa – tekemistä työssä jakamisen ylläpitämiseksi siis ehdottomasti riittää.